Kannabiksen laillistamisesta

"En ole yhtä tyhmä kuin (miljoonat) muut (jotka ovat kuolleet huumeisiin)"
"Tiedän, mitä teen."
"Me käytetään niitä valvotusti."
"Sitä päivää et tule näkemään, että en enää käytä huumeita."

Väittely veljeni kanssa oli täysin turhaa. Hänellä oli vasta-argumentti joka aiheeseen. Vasta-argumentit eivät kuitenkaan pelastaneet häntä huumeiden aiheuttamalta kuolemalta. Enkä onnistunut minäkään, eikä kukaan muukaan pelastaa. Huumeet koukuttavat. Ne antavat tunteen kaikkivoipaisuudesta. Niillä lääkitään masennusta, paniikkihäiriötä, pahaa oloa, mutta loppujen lopuksi ne vain pahentavat oireita. Veljeni ei välillä pystynyt pahentuneen paniikkihäiriön vuoksi edes poistua enää kotoaan.

Mikael Jungnerin muutama päivä sitten kirjoittama artikkeli sai minut kirjoittamaan tämän (https://demokraatti.fi/mikael-jungner-visioi-suomesta-kannabis-bisneksen-suurvaltaa-mielenkiintoinen-mahdollisuus/). Kannabista voisi hänen mielestään käyttää vaikka leivoksiin.

Artikkelissa mainitut Kannabiksen laillistumisen tuomat verohyödyt menisivät samallalailla kasvaneiden terveydenhuoltopalveluiden kustannuksiin kuin on käynyt viinankin kanssa. Kannabis lisää mm. paniikkihäiriötä ja psykoosin riskiä ja saattaa aiheuttaa hallusinaatioita jne. (https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/pikatieto/kannabis).

Kuinkahan moni tietää, että kannabis varastoituu elimistön rasvaan ja voi jonkin lääkkeen tai toisen huumeen yhteisvaikutuksen seurauksena aiheuttaa kuoleman. Näin kävi veljelleni. Niin kannabis ei yksinään tapa, mutta...

Pieni enkeli

Oli aamu huhtikuun, synnyit maahan luvattuun.

Oli pienet, hennot kädet, pieni pää, täynnä uutta elämää.

Päivä saapui sairaalaan, lähdin kotiin nukkumaan.

Minä itkin salaa niin kuin mies vain voi, uusi laulu jossain soi.

Lennä pieni enkeli! Lennä halki suurten tuulien.

Nyt on tullut sinun aikasi  laulaa laulu ihmisen.

Lennä pieni enkeli! Etsi tiesi halki maailman.

Olkoon aina sinun kanssasi käsi suuren Jumalan.

Monta vuotta mennyt on,  olet lapsi auringon.

Paljon näet, mitä aikuinen ei nää, aika silmät hämärtää.

Ja kun nauraa jaksa et, lohdutusta tarvitset,

isän syliin löydät  silmin luottavin. Osaisinpa minäkin!

Lennä pieni enkeli! Lennä halki suurten tuulien.

Nyt on tullut sinun aikasi laulaa laulu ihmisen.

      

- Pekka Simojoki

Et jäänyt

Kolme ja puoli vuotta. Se on pitkä aika, mutta lyhyt aika unohtamiseen. Välähdät mielessäni aika ajoin. Näen sinut edelleen jonkun kävelytyylissä, toisen hiuksissa, sanoissa, joita tapasit toistella välillä. Olet pala sydämessäni.

Miten niin oleellinen asia kuin vanhojen asioiden muistelu jäi meiltä tekemättä. Olisinpa vienyt sinut leikkikentälle, jossa kopiteltiin pesäpalloa ja jossa porukalla otettiin monet pelit. Olisinpa vienyt sinut kalliolle, josta tipahdit lumihankeen ja josta raahasin sinut pulkalla huolissani kotiin. Olisinpa vienyt sinut metsässä kohtaan, josta meiltä kaatui kaikki mustikat keräysreissun päätteeksi. Olisinpa vienyt sinut lähteelle, josta haettiin aina vettä. Olisinpa vienyt sinut käymään sen pariskunnan luona, jossa vietit aina aikaasi koiran kanssa leikkien. Olit niin itsestään selvä osa elämääni, että en tajunnut, miten paljon enemmän minun olisi pitänyt arvostaa rooliasi elämässäni.

Olisinpa tajunnut, että niinkin itsestään selvä asia kuin pikkuveli voidaan noin vain ottaa pois. Kunpa olisin sen tajunnut. Olisin käynyt luonasi useammin, olisin kertonut sinulle iloisia asioita, olisin varmasti tehnyt monta asiaa eri lailla.

Silti kaikesta huolimatta sinä tiesit, että rakastin. Kaikesta huolimatta nähtiin niin usein kuin on mahdollista. Siitä huolimatta sanoit minun olevan maailman paras isosisko ja siihen tukeudun.

Onneksi en saanut hyvästellä. En olisi päästänyt sinusta koskaan irti. Oli sinun vuorosi lähteä ja sinun on hyvä olla siellä, missä olet, joukossa toisten enkeleiden.