Et jäänyt

Kolme ja puoli vuotta. Se on pitkä aika, mutta lyhyt aika unohtamiseen. Välähdät mielessäni aika ajoin. Näen sinut edelleen jonkun kävelytyylissä, toisen hiuksissa, sanoissa, joita tapasit toistella välillä. Olet pala sydämessäni.

Miten niin oleellinen asia kuin vanhojen asioiden muistelu jäi meiltä tekemättä. Olisinpa vienyt sinut leikkikentälle, jossa kopiteltiin pesäpalloa ja jossa porukalla otettiin monet pelit. Olisinpa vienyt sinut kalliolle, josta tipahdit lumihankeen ja josta raahasin sinut pulkalla huolissani kotiin. Olisinpa vienyt sinut metsässä kohtaan, josta meiltä kaatui kaikki mustikat keräysreissun päätteeksi. Olisinpa vienyt sinut lähteelle, josta haettiin aina vettä. Olisinpa vienyt sinut käymään sen pariskunnan luona, jossa vietit aina aikaasi koiran kanssa leikkien. Olit niin itsestään selvä osa elämääni, että en tajunnut, miten paljon enemmän minun olisi pitänyt arvostaa rooliasi elämässäni.

Olisinpa tajunnut, että niinkin itsestään selvä asia kuin pikkuveli voidaan noin vain ottaa pois. Kunpa olisin sen tajunnut. Olisin käynyt luonasi useammin, olisin kertonut sinulle iloisia asioita, olisin varmasti tehnyt monta asiaa eri lailla.

Silti kaikesta huolimatta sinä tiesit, että rakastin. Kaikesta huolimatta nähtiin niin usein kuin on mahdollista. Siitä huolimatta sanoit minun olevan maailman paras isosisko ja siihen tukeudun.

Onneksi en saanut hyvästellä. En olisi päästänyt sinusta koskaan irti. Oli sinun vuorosi lähteä ja sinun on hyvä olla siellä, missä olet, joukossa toisten enkeleiden.